Aasiaan eksymään vol 2: Di Goa Halo Tabung

Koska Maratuan saaren ympärillä on äärettömän upea luonto, mekin kävimme suhailemassa veneellä ympäriinsä bongailemassa alueen luontoaarteita.

Ensimmäisellä venereissullamme suuntasimme kohti Payung-Payung kylää, jonka läheisyydestä löytyy pieni laituri, johon veneen voi kiinnittää. Lyhyen viidakkossarämpimisen jälkeen löytyy kaksi lähdettä, joista toiseen (Di Goa Halo Tabung tai Goa Haji Mangku) voi mennä uiskentelemaan. Itse jokseenkin klaustrofobisena ihmisenä kyseiseen lähteeseen pulahtaminen oli pieni voimainkoetus. Lähde ei ole nimittäin aivan maantasalla, vaan pienessä rotkossa/luolassa. Lähteeseen on noin 5 metrin pudotus ja vaihtoehtoina oli joko hypätä sinne tai liukastella tikkaita ja kiviä pitkin alas ja uida kapean luolan läpi. Valitsin luolan läpi menemisen ja ennen omaa uimasuoritustani dippasin vedessä vielä 4 vuotiaan matkailijamme, joka välttämättä halusi tulla mukaan uimaan. Tämäkin juttu oli tullut lapselle etukäteen luvattua (että pääset äidin kanssa uimaan keskelle viidakkoa luolaan ja lähteeseen) ja hittolainen siinä sitten pienessä paniikissa pidin toisella kädellä lapsesta kiinni ja toisellä kädellä tikkaista 10 indonesialaisen turistin hihkuessa vierestä ja ihmetellessä menoa. Etsin sopivan jalansijan kallionkielelleeltä ja dippasin lapsen lähteeseen pari kertaa ja totesin, että enempi uiminen saa nyt jäädä lapsen osalta, koska homma alkoi olla pikkuisen ahdistavaa äiti-ihmisen mielestä. Sen jälkeen molskautin itseni veteen ja uin pienen luolan läpi avonaiseen lähteeseen. Lähteestä käsin oli hauska katsella ympärille kohoavaa viidakkoa ja vesikin oli sopivan virkistävää. Klaustrofobiakin helpotti lähteen avoimessa osassa ja siellä kivien päällä oli mukava lekotella. Hetken pulikoimisen jälkeen lähdimme takaisin veneelle kohti resorttia indonesialaisten turistien jäädessä ihmettelemään uskaltaako kylmään (n 20 astetta) veteen mennä uimaan.

Lähteille löytyy nykyään opastus, joitain vuosia sitten vain osa paikallisista osasi perille.

Ensimmäiseen lähteeseen kurkataan vaan.

Toiseen voi mennä uimaan.

Katri viidakkolähteessä virkistäytymässä.

Vähän paremmalla uimataidolla tuosta voi hypätä.Tällä kertaa lapsi sai tyytyä laskeutumaan tikkaita pitkin lähteeseen.

Paluumatkalla auringon laskiessa. Risky ja Hempi.

Pajung-Pajungin pitkä laituri. Kilpikonnat viihtyvät täällä syömässä aamuisin ja iltaisin.

Ollessani uimassa lähteessä Rabbe hengaili lasten kanssa lähteen yläpuolella ja sai yhdessä lasten kanssa osansa indonesialaisten jo varsin tutuksi tulleesta tavasta valokuvata meitä ja meidän lapsia. Sinänsä ihan huoletonta touhua, mutta kun meidän lapset eivät ole moiseen täysin harjaantuneita ja hommassa on välillä myös se kurja puoli, että välillä jengi vähän melkein “vaanii” näitä kahta vaaleaa pientä lasta. Jos käännät hetkeksi huomiosi muualle ihmisten ilmoilla, (vaikka kaivat repusta vesipulloa) niin johan siellä saattaa olla yksi jos toinen paikallinen änkemässä itseään lapsen viereen tai yrittää ottaa sitä syliinsä, jossa saisi selfien lapsen kanssa. No, olettaa saattaa, etteivät 2 ja 4 vuotiaat ole kovin otettuja siitä, että heille vieraat ihmiset haluavat heidät syliinsä tai änkevät viereen kännyköidensä kanssa kuvia räpsien. Tuossa meidän kotirannalla tuntemattomat ihmiset tulivat kysymään, josko saisivat ottaa kuvia kanssani, lentokenttämyymälän nainen halusi ottaa selfien kanssani, kylän lapset haluavat ottaa kuvia meidän kanssa, no, melkein kaikki haluavat ottaa kuvia meidän kanssa. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään miltä maailmanluokan julkkiksista se kokoaikainen valokuvaaminen tuntuu. Tuossa resortin rannassa yrität vääntää hiekkalinnaa lasten kanssa, kun viereisen saaren indoturistit iskevät veneensä laituriin ja tulevat tutustumaan resorttiin, juovat teetä ja siinä sivussa räpsivät meistä kuvia niinkuin nähtävyyksistä konsanaan. Onneksi tämä episodi sattui vain kerran kotirannassa, muuten siellä on saanut olla rauhassa ylhäisessä yksinäisyydessä.

Ihan hauskoja kohtaamisiahan toki enimmäkseen paikallisten kanssa ollut. Pari ylilyöntiä tuon valokuvaamisen kanssa ollut, mutta muuten varsin hyvässä hengessä menty. Kielimuuri on kyllä välillä aivan jäätävä. Täällä kun jengi ei edes resortissa puhu englantia kuin auttavasti, osa ei ollenkaan. Omasta puheestaan pitää jättää aivan kaikki ylimääräiset sanat pois. Esimerkiksi lause “We wonder if we can borrow a motorbike today afternoon so we can go to Bohe Bukut village and buy some snacks” pitää lyhentää muotoon “Motorbike - afternoon - 4pm?” Minkä tahansa pitkän englanninkielisen lauseen jälkeen jengi nyökyttelee päätään, hymyilee ja sanoo yes yes. Seuraavaksi kun sanot saman asian päinvastoin ja vastaus on sama, niin takuuvarma juttuhan on se, ettei keskustelukumppani tajunnut hölkäsenpöläystä siitä, mistä tässä nyt oltiin puhumassa. Mutta kun kaiken ylimääräisen karsii pois ja vastapuoli TOISTAA sen mitä sanot, osoittaa kädellään oikeaan suuntaan, nyökyttelee ja sanoo yes yes, niin ehkä ollaan puoliksi samalla aaltopituudella! Oli yhteistä kieltä tai ei, niin paikalliset hymyilevät AINA!

Kuten yleensä, tämäkin päivä päättyi rannalla hengailuun, rantaleikkeihin, melontaan ja täydelliseen auringonlaskuun. Loppuun parit fiilistelykuvat illasta kotirannassa.