Aasiaan eksymään vol 2: Sangalaki, Derawan ja hiekkasärkkä

Luolassa pulikoimisen jälkeen pidettiin vähän rantapäiviä, suhailtiin kylissä lainaskoottereilla ja järjestettiin aarteenetsintäseikkailu resortissa lapsille. Sitten valjastimme resortimme henkilökunnasta Riskyn oppaaksi ja Hempin kapteeniksi ja lähdimme tutustumaan lähisaariin.

Merirosvojen aarrekartta löytyi sandaalista päiväunien jälkeen.

Risky ja Hempi

Ensimmäinen stoppi oli Sangalakilla. Sangalakin voi erottaa Maratualta asti oikein matalan laskuveden aikaan. Uusikuu on näillä näppäimillä, joten vuorovesivaihtelut ovat todella suuria, tämä tarkoittaa siis käytännössä todella matalaa laskuvettä, todella korkeaa nousuvettä ja näiden välillä tapahtuvia kovia virtauksia kun meri vuoroin nousee ja vetäytyy monta metriä. No mutta siis, Sangalaki. Saari on pieni kuin mikä ja hiekka aivan ällistyttävän pehmeää ja vaaleaa. Sopii siis täydellisesti merikilpikonnien munimispaikaksi. Elävien mereenpäätyvien kilpikonnanpoikasten määrää on saatu kasvatettua muistaakseni 80 prosenttiin suojelun myötä. Mekin pääsimme pällistelemään allasta, jossa uiskenteli ties kuinka ja monta päivän vanhaa kilpikonnanpoikasta. Netistä lukiessa törmää kritiikkiin siitä, että Sangalaki on vain rahastuspaikka turisteille. Niin tai näin, ei kukaan voi olettaa, että kukaan suostuisi ihan hyvää hyvyyttään elämään autiolla saarella kilpikonnien ja varaanien kanssa ilman, että saisi rupiaakaan rahaa ruokaan. Niinpä mekin pulitimme sisäänpääsymme saarella hyvillä mielin ja tuimme rahoillamme suojelukeskuksen toimintaa. Silittelimme ja ihmettelimme vähän aikaa kilpikonnanpoikasia ja nautimme aikamme saaren rauhasta varaanien tallustellessa ympärillämme sinne tänne.

Siellä se Sangalaki on.

Sangalakin kilpikonnasaari.

Päivän vanha.

Ja kaikki muut päivän vanhat.

Sangalakin rannalla.

Pienen uiskentelun jälkeen eikun veneeseen ja nokka kohti Derawania. Jännä juttu muuten, että lapset nukahtavat veneeseen todella pätevästi. Täällä päin aistiärsykkeet ovat minimissään, kun saarien välimatkat ovat pitkähköjä ja moottori pauhaa taustalla. Nokkaunien jälkeen söimme Derawanin laiturilla lounaan ja tallustelimme hieman “pääkadulla”. Paljoa nähtävää nyt ei Derawanilla ole. Aikoinaan täältä on ymmärtääkseni voinut ostaa mitä tahansa elävää tai kuollutta mitä merestä löytyy. Bongasin kilpikonnien suojeluohjelman toimiston Derawanilta ja oletan tämän osaltaan vaikuttaneen siihen, että kilpikonnien kuorista tehdyt tuotteet ovat poistuneet katukuvasta. Koko mesta oli muutenkin aika hiljainen keskellä päivää, koska saari on sukeltajien kansoittama ja kaikki olivat, joko sukeltamassa, nukkumassa tai syömässä, koska niinhän se sukeltamisen kanssa vähän niinku menee.

Lounas laiturilla paikalliseen tapaan paikallisessa seurassa.

Deravanin "main street"

Passelisti laskuveden aikaan suuntasimme jokseenkin ällistyttävään mestaan. Derawanin ulkopuolella on hiekkasärkkä, joka tulee esille vain laskuveden aikaan. Hiekkasärkän kyljessä on jonkun Bajaun (indonesialaisia meripaimentolaisia) kalastusmaja. Nousuveden aikaan hiekkasärkkä peittyy veteen ja pelkkä kalastusmaja näyttää nousevan keskeltä merta. Tällaisia paikkoja näkee vain liian täydellisissä matkaesitteissä, mutta oikeasti on näitä siis olemassa! Olimme ainoat paikalle saapuneet, joten saimme koko hiekkasärkän itsellemme. Hyvin saa muuten otettua lomakuvia täällä, lääniä on vaikka millä mitalla eikä tarvitse rajata japanilaisturisteja pois omista kuvistaan. Hiekka tässäkin paikassa oli (taas) ällistyttävän hienoa korallihiekkaa ja vesi todella kirkasta. Kyllä kelpasi! Siellä loiskittuamme Hyppäsimme veneeseen, jonka kyydissä kurvailimme takaisin kotirantaan illalliselle. Ihana päivä!